keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Banoffee


Juhlan kunniaksi päätin kokeilla itsekin tehdä jo hyväksi havaittua banoffee-kakkua ja hyvää tästä tulikin! Ohjeen otin Elämä makeaksi -blogista, mutta sama kakku löytyy kyllä useasta muustakin blogista. Esimerkiksi Ahonlaita-blogissa kakku oli tehty siten, että kondensoitu maito olikin avattu purkista ja keitetty kattilassa viiden minuutin ajan. Lopputulos on näin tehtynä hieman erilainen, mutta tällaistakin versiota voisi joskus kokeilla, sillä se kolmen tunnin keittoaika on aika pitkä. Itse taisinkin lopettaa keittelyn jo joskus kahden ja puolen tunnin jälkeen, kun en vain enää jaksanut odottaa. Lisäksi avaamalla purkin välttyisi purkin etiketin ja siitä jäävän liiman poistamiselta. Liiman irroittaminen tuotti ainakin itselleni hieman vaikeuksia, kun en halunnut riskeerata hyvää kattilaani.

Pohja:
300 g kaura- tai Digestive-keksejä
100 g margariinia

Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa
2 banaania
2 dl kuohukermaa
2 tl vanilliinisokeria
koristeeksi suklaata tai kaakaojauhetta

Irrota maitotölkistä etiketti ja liimat. Laita maito tölkkeineen kiehumaan hiljalleen kattilaan noin kolmeksi tunniksi. Murustele keksit ja lisää sulatettu margariini. Painele pohjaseos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja jääkaappiin odottamaan maidon valmistumista.

Kun maito on kiehunut, jäähdytä hieman ja levitä pohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään. Viipaloi täytteen päälle banaanit, kuorruta kermalla ja koristele.

Itse käytin tässä kaurakeksejä ja mielestäni niistä tuli vähemmän mureneva pohja kuin Digestive-kekseistä. Keksien määrä tosin on aika suuri, minulta jäi niitä hieman yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti