tiistai 9. huhtikuuta 2013

Suklaalla kuorrutettu sitruunakakku





Kahvikakut eli ns. kuivakakut ovat jääneet lähet unohduksiin omissa leipomuksissani.  Niistä saisi kuitenkin helposti haluttua vaihtelua kahvileipiin, sillä eri versioita kuivakakuista on runsaasti.  Tämä suklainen sitruunakakku muistui mieleeni monen vuoden takaa. Suklaakuorrutus tekee siitä hieman juhlavamman joten päätinkin tehdä sen Pääsiäispöytään.

150 g   voita
2 dl      sokeria
3 dl      vehnäjauhoja
6 rkl     vettä
2          munaa
2 tl       leivinjauhetta
            sitruunan kuorta ja mehua

Kuorutus

100 g    tummaa suklaata
3/4 dl    kermaa


Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi.  Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.  Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot ja vesi vuoronperää taikinaan.  Raasta 1/2 sitruunan kuori ja lisää se ja  pari ruokalusikallista sitruunanmehua taikinaan.

Kaada taikina pitkulaiseen vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n. 40 minuttia.

Sulata suklaapalat lautasella varovasti mikrossa välillä sekoittaen.  Lämmitä kerma kuumaksi, mutta älä anna kiehua.  Kaada sula suklaa lämpöisen kerman sekaan ja sekoita seosta.
Hyvä suklaakuorrutuksen ohje löytyy esimerkiksi Kinuskikissan blogista: http://www.kinuskikissa.fi/kakun-kuorrutteet

Kaada kuorrutus vähän jäähtyneen kakun päälle.  Koristele jos haluat.  Koristeeksi käy hyvin vaikka mantelirouhe.