torstai 8. syyskuuta 2011

Hunajainen mysli


Kaupan myslit ovat usein kovin sokerisia ja minulta menikin aika kauan ennen kuin löysin sokeritonta mysliä. Tällä kertaa kokeilin kuitenkin tehdä mysliä itse, ja lopputulos oli todella herkullinen. Tässä myslissä makeutta antaa valkoisen sokerin sijaan hunaja. Ohje on peräisin Noora Shinglerin kirjasta Marjoja & maskaraa.

Mysli
10 dl kaurahiutaleita
1 dl murskattuja pähkinöitä
2 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl rypsi- tai kookosöljyä
3 rkl hunajaa
n. 3 dl rusinoita
3-5 dl sokeroimattomia kuivattuja hedelmiä tai marjoja

Sekoita kaurahiutaleet, siemenet ja pähkinät keskenään. Kuumenna öljy kattilassa hunajan kanssa, mutta älä keitä seosta. Sekoita öljy-hunajaseos kaurahiutaleseoksen joukkoon ja kääntele niin, että seos on tasaisesti öljyhunajassa. Levitä mysli pellille ja laita uunin keskiosaan 175 asteeseen noin 10-15 minuutiksi. Kääntele mysliä paiston aikana ja vahdi, ettei se pääse palamaan. Ota mysli uunista ja sekoita rusinat ja pilkotut kuivahedelmät joukkoon.