tiistai 15. kesäkuuta 2010
Teeleivät
Kokkailuni ovat viime aikoina olleet hieman epäonnisia, kun mauttomien pinaattipannareiden jälkeen leivoin raakoja ruisteeleipäsiä. Tänään sitten päätin palata tuttuun yläkoulun kotitaloustunnilla opittuun teeleipäreseptiin. Näitä teeleipiä meillä tehdäänkin melko usein ja nämä ovatkin helppouden, nopeuden ja edullisuuden puolesta oikea opiskelijan iltapalapelastus! Eikä maussakaan ole mitään valittamista, kunhan muistaa syödä leivät heti uunituoreena.
Teeleivät
2 dl kaurahiutaleita
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5-3 dl vettä tai maitoa
2 rkl öljyä
Sekoita kuivat aineet. Lisää muut aineet ja sekoita. Taputtele pellille neljä pientä leipästä ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes saavat hieman väriä.
Osan vehnäjauhoista voi aivan hyvin korvata jollakin muilla jauhoilla. Itse laitan niitä jauhoja, mitä kaapista sattuu löytymään, usein esim. ohra- tai ruisjauhoja. Lisäksi joskus laitan hieman siemeniä tai juustoraastetta makua antamaan.
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Lohi-kasvis paistos
Helppo ja maukas laatikko tulee savustetusta kirjolohesta (300 - 400 g), pussillisesta kermaperunoista ja kasviksista, esimerkiksi porkkanaa ja parsakaalia. Tästä määrästä tulee kahdelle henkilölle reilut annokset.
Käytän pakaste kermaperunoita, koska ne kypsyvät nopeasti ja ruoan tekoaika lyhenee jonkin verran. Toki laatikko onnistuu tavallisista perunoista yhtä hyvin, kypsytysaika vaan pitenee.
Kaadan puolet perunoista uunivuokaan. Ladon päälle porkkanasiivut ja parsakaalin palat. Otan kalasta ruodot pois ja lisään kalan vuokaan. Viimeiseksi lisään loput perunalohkot.
Pippuri ja tilli sopivat mausteeksi hyvin. Suolaa ei kannata lisätä, koska kalassa ja juustossa on runsaasti suolaa.
Aluksi kypsennän laatikkoa mikrossa perunapussin ohjeen mukaan, muistaakseni 10 minuttia täydellä teholla. Sen jälkeen jatkan kypsentämistä uunissa. Ennen uuniin laittamista lisään laatikkoon ruokakermaa ja juustoraastetta. Uunin lämpötila saa olla n. 200 astetta.
Jos ruoka ruskettuu pinnasta liikaa, laita alumiinifolio laatikon päälle.
Uunissa ruoka saa olla reilun puoli tuntia. Kokeile kypsyyttä haarukalla.

lauantai 5. kesäkuuta 2010
Pinaattipannarit
Voihan pinaattipannukakut! Odotukset olivat suuret, kun aineksina olivat pinaatti ja ricottajuusto, mutta eivät nämä pannukakut miltään oikein maistuneet. Lisäksi tekemässäni lisukkeessa maistui ainoastaan valkosipuli, joten sekään ei oikein mennyt nappiin. No, onneksi olin varannut jäätelöä jälkiruuaksi, niin oli sentään jokin onnistunut osio tämänkin päivän ateriassa ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)